Espoossa putkiremonttien aalto – Espoonlahdessa epäily vaihtui kiitoksiin
Espoo elää korjausrakentamisen aikaa, kun 1970–80-lukujen lähiöiden kerrostalot ovat korjausiässä. Putkiremontteihin erikoistuneella Remonttipartiolla on käynnissä neljä työmaata eri puolilla Espoota.
– Espoossakin voi jo puhua alueellisesta ilmiöstä, sanoo Remonttipartion toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen. Vantaan puolella olemme jo vieneet urakoita läpi kokonaisilla asuinalueilla, kuten Rajatorpassa 13 taloyhtiössä.
Kuntokartoitus yllätti taloyhtiön
Espoonlahtelaisen Asunto Oy Puosunköyden osakkaat eivät odottaneet, että vuonna 1980 rakennettu kiinteistö olisi jo putkiremontin tarpeessa. Kaikki alkoi, kun huoltomies lähetti isännöitsijälle kuvia kylpyhuoneista, joissa alkuperäiset muovitapetit olivat kuivuneet ja saumojen väleissä oli rakoja. Märkätilojen kuntokartoitus osoitti, että 70 prosenttia kylpyhuoneista kuului kahteen alimpaan kuntoluokkaan.
Taloyhtiön hallituksen jäsen Kari Andelin kertoo, ettei itsekään ensin pitänyt remonttia tarpeellisena:
– Äitini on asunut yhtiössä 20 vuotta, eikä ole tullut vahinkoja vastaan. Mutta kyllähän kartoituksen lopputulos teki tilanteen selväksi.
Vaikka keskustelu yhtiökokouksissa oli kiivastakin, selvä enemmistä osakkaista äänesti putkiremontin puolesta, ja hankesuunnittelu käynnistyi Eerika Consultingin projektipäällikkö Danny Len johdolla. Yhtiökokous hyväksyi hankesuunnitelman toukokuussa 2024 ja valtuutti hallituksen kilpailuttamaan urakan kokonaisvastuurakentamisen mallilla eli KVR-urakkana.
Oikealla urakkamuodolla tehokkaasti eteenpäin
Urakkamuoto oli valikoitunut vertailujen jälkeen: KVR-mallissa urakoitsija vastaa sekä suunnittelusta että toteutuksesta kiinteällä hinnalla. KVR sopii erityisesti 1970–80-lukujen kiinteistöille, joissa toistuvat samanlaiset pohjaratkaisut:
– KVR-hankkeissa muutostöiden osuus jää hyvin pieneksi. Urakkaan ei suunnitella mitään ylimääräistä eikä piilokuluja synny, kertoo Remonttipartion projektipäällikkö, Puosunköyden kohteesta vastaava Markku Ourama, joka on tehnyt linjasaneerauksia Remonttipartiolla 19 vuotta.
– KVR on taloyhtiölle avaimet käteen -ratkaisu, kun urakoitsija vastaa myös toteutussuunnittelusta. Hankkeen kokonaiskesto on lyhyempi ja toteutus tehokkaampi, Danny Le jatkaa.
Urakoitsijaksi valittu Remonttipartio aloitti työt helmikuussa 2025. Viimeiset huoneistot valmistuvat lokakuun lopussa.
– Remonttipartio oli ainoa, jonka tarjous oli jo alun perin tarjouspyynnön mukainen, ja lisäksi hinta oli kilpailukykyinen, Kari Lukkari Reim Isännöinnistä kertoo.
Budjetti pieneni yli miljoonalla
Puosunköyden hankkeen kustannusarvio oli aluksi 5,5 miljoonaa euroa, mutta lopullinen budjetti jäi noin neljään miljoonaan.
– Nyt on hyvä aika toteuttaa remontteja, sanoo Jaakko Hartikainen. Rakennusalan kilpailu pitää hinnat maltillisina, ja KVR-urakoista on kertynyt kokemusta. Taloyhtiöt, jotka toimivat ajoissa, säästävät sekä rahaa että hermoja.
Osa asukkaista epäili ensin koko hanketta, mutta projektin edetessä tunnelma kääntyi täysin.
– Viimeisessä yhtiökokouksessa Markku Ouraman raportin jälkeen kokoussalissa taputettiin, kertoo Kari Lukkari.
– Olen ollut todella tyytyväinen siihen, miten hyvin tieto on kulkenut, lisää Kari Andelin.
Jaakko Hartikaisen mukaan Espoossa useat lähiöt kuten Matinkylä, Kivenlahti, Perkkaa ja Suvela ovat seuraavina suurten korjausten edessä.
– Kun taloyhtiöt uskaltavat uudistua, alueet pysyvät elinvoimaisina ja houkuttelevina pitkälle tulevaisuuteen.
"Nyt on hyvä aika toteuttaa remontteja. Taloyhtiöt, jotka toimivat ajoissa, säästävät sekä rahaa että hermoja", sanoo Remonttipartion toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen